- Raskausaika -

Sairaalakassi mukaan synnytykseen

12.9.2023 - Kätilö Ria Malva

Jotta synnytyksen aikana siirtyminen sairaalaan tapahtuisi mahdollisimman mukavasti, useimmat synnyttäjät ennakoivat tilannetta ja pakkaavat valmiiksi laukun, jossa ovat mukaan otettavat tavarat. Oikea hetki sairaalakassin pakkaamiseen riippuu tilanteesta, mutta usein se tehdään noin kuukausi, tai viimeistään kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Sairaalassa tietenkin pärjää, vaikka mukaan ei ehtisi napata edes hammasharjaa, mutta valmistautuminen auttaa tekemään oman olon sairaalassa mahdollisimman mukavaksi ja mutkattomaksi. Listoja sairaalakassin pakkaamisen löytyy runsaasti ja niistä voi poimia itselleen oleelliset asiat.

Kaikkia sairaalakassin tuotteita ei voi pakata mukaan etukäteen. Moni jättää kassin päälle kirjoitetun listan tavaroista, jotka siihen lisätään juuri ennen sairaalaan siirtymistä, niin lähtö on sujuva. 

Kuva Erol Ahmed / Unsplash

Tärkeimmät mukaan otettavat tavarat

  • kuvallinen henkilöllisyystodistus
  • neuvolakortti
  • säännölliset lääkkeet
  • puhelin ja laturi
  • lompakko

Huomioithan, että hygieniatuotteiden ja vaatteiden olisi tärkeä olla mahdollisimman tuoksuttomia. Vastasyntyneen hajuaisti on hyvin herkkä ja hän haluaa haistaa vanhempiensa oman luonnollisen tuoksun, johon hän kiintyy. 

Perustarvikkeet

  • hammasharja ja -tahna
  • huulirasva
  • deodorantti
  • hiusharja, ponnarit ja pinnit
  • saippua ja shampoo
  • kosteusvoide
  • korvatulpat ja silmälaput, jos sairaalassa täytyy oleskella pitkään ennen synnytystä

Sarah Dorweiler / Unsplash Superkitina / Unsplash

Kuvat Sarah Dorweiler ja Superkitina / Unsplash

Omaa mukavuutta lisäävät henkilökohtaiset kosmetiikkatuotteet ja omat vaatteet. Sairaalassa on tarjolla synnytyksen aikana ja sen jälkeen yöpaitoja, kertakäyttöisiä alushousuja, sukkia, tohveleita ja aamutakkeja, mutta on täysin sallittua oleskella koko ajan omissa vaatteissa.

Jotkut synnyttäjät kokevat olonsa paremmaksi omissa vaatteissaan ja sairaalan yöpaitojen sen sijaan tekevän heidät voimattomiksi potilaiksi. Tärkeintä on, että oma olo on mukava, ja että vastasyntynyt on helppo ja nopea saada heti syntymän jälkeen ihokontaktiin rintakehälle.

Omat vaatteet

  • mukavat synnytysvaatteet, kuten imetysyöpaita Blake
  • imetyksen mahdollistavat mukavat vaatteet lapsivuodeosastolle, kuten äitiysleggingsit ja imetysyöpaita
  • villasukat ja lämmin paita, sillä jotkut synnytyshuoneet ovat viileitä
  • mukavat imetysliivit
  • tohvelit
  • halutessa oma kylpytakki
  • sukat ja alushousut, joihin mahtuu iso side

 

Kuvat Ripe Maternity Imetysyöpaita Blake sekä Boob imetyshuppari oversized


Kotoisuutta synnytyshuoneessa voi lisätä ottamalla mukaan itselleen tärkeitä tavaroita kuten oma viltti. Niiden tuttu tuoksu saattaa rauhoittaa muuten vieraassa sairaalaympäristössä. Jotkut synnyttäjät ottavat mukaan omia kuvia, joissa on voimalauseita tai he haluavat pitää lähellään vauvan vaatteita, muistuttamassa siitä, miten jokainen supistus tuo vauvaa kohti syliä.

Esteettinen ympäristö on joillekin tärkeä, kun taas toisille täysin samantekevä. Tärkeintä on kuunnella omia tarpeita ja luoda rohkeasti juuri itselle viihtyisä synnytysympäristö, sillä mukava olo edistää myös synnytystä. 

Kate Hliznitsova / Unsplash Photo by Cory Bouthillette on Unsplash

1. Kuvassa Farfallan tuoksusekoitus Amour sekä rauhoittava Laventeli tyynyspray. Tutut tuoksut rauhoittavat mieltä ja ohjaavat ajatukset positiiviseen. 2. kuva Cory Bouthillette / Unsplash

Helpottamaan omaa oloa:

  • oma tyyny, viltti tai petivaatteet
  • eteeriset tuoksut rauhoittamaan ja ohjaamaan ajatuksia esim. Farfalla - merkiltä, amour, laventeli, appelsiini, ruusu tai piparminttu. 
  • tärkeä pehmolelu, kuva, koriste tai koru
  • voimalauseet
  • rentouttavaa lempimusiikkia cd:llä tai oma soittolista puhelimelta ja pieni matkakaiutin
  • kaurapussi tai kuumavesipullo
  • tens-laite
  • hierontaöljy ja hierontaväline
  • led-kynttilöitä tai muita koristevaloja
  • synnytysamme, jos sairaalaan saa tuoda oman ammeen

Jos haluat synnytyksestä ja ensipäivistä kuvia, niin kannattaa tarkistaa, että puhelimen muistissa on riittävästi tilaa tai ota mukaan kamera. Myös kamera kannattaa pitää valmiina niin, että siinä on akkua ja muistissa tilaa. 

Sairaalaan siirtyminen autossa on harvoin miellyttävää ja olo kannattaa tehdä matkan ajaksi mahdollisimman mukavaksi esim penkinlämmittimen tai tens-laitteen avulla. Synnytys ei ole myöskään aina siistiä puuhaa, joten automatkaan on hyvä varautua oksennuspussin kanssa ja penkin voi suojata lapsiveden varalta.

Synnytystoivelista on tärkeä viesti henkilökunnalle siitä, miten he voivat palvella juuri teidän yksilöllisiä tarpeitanne. Lista on hyvä tehdä ajoissa ja ajatuksella ja printata useampana kappaleena mukaan.

Joskus sairaalassa joutuu oleskelemaan pidemmän aikaan, esimerkiksi kun loppuraskaudessa ilmenee ongelmia, jotka vaativat tarkkailua tai kun vastasyntynyt joutuu keltaisuuden vuoksi sinivalohoitoon. Näihin tilanteisiin moni kaipaa omaa viihdykettä kuten kirjoja, lehtiä ja musiikkia.

Blogi/blaz-erzetic-CnTiAl1fpRU-unsplash.jpg | 651kb | 3000x2000

Kuva Manuel Iallonardi / Unsplash

Omilla kuulokkeilla pääsee omaan tilaan vaikka huonetta joutuisikin jakamaan muiden kanssa. Kuitenkin vauvan kanssa ensipäiviä vietettäessä on tärkeä pitää elektroniikka kauempana, sillä koko perhe on keskellä unohtumattomia yhteisiä ensihetkiä, joiden aikana he oppivat tuntemaan toisiaan, harjoittelevat imetystä ja kiintyvät toisiinsa. Muu maailma ja viihdykkeet saavatkin odottaa myöhempiä hetkiä.

Jotkut perheet ostavat vauvan puolesta isommille sisaruksille pienet lahjat, jotka muistuttavat siitä, miten rakkaus ja huomio jakaantuu perheessä edelleen kaikille lapsille. Usein uuden vauvan syntyessä kaikkien huomio on vauvassa ja isommat sisarukset voivat kokea mustasukkaisuutta ja ulkopuolisuutta. Nämä lahjat voivat olla valmiiksi pakattuina kotona ja ne voi ottaa mukaan samalla kun isommat sisarukset haetaan tervehtimään ensimmäisen kerran uutta tulokasta.

Muuta oleellista

  • kamera ja sen laturi tai varapatterit
  • auto/taksimatkalle oksennuspussi sekä pyyhe ja iso roskapussi istuimen suojaksi
  • synnytystoivelista
  • viihdykkeeksi äänikirjoja, lehtiä tms
  • kuulokkeet musiikin tai rentoutusharjoitteiden kuunteluun
  • lahjat isommille sisaruksille

Kumppanin tai tukihenkilön tavarat on tärkeä pakata myös mukaan, sillä synnytyksessä voi vierähtää jopa useampi päivä, jolloin myös tukihenkilön on tärkeä tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi. Synnyttäjää on helpoin tukea rennoissa vaatteissa ja omat eväät auttavat jaksamaan mukana. Joissain sairaaloissa tukihenkilö voi keittää itselleen oleskelutilassa kahvia, toisissa sitä voi ostaa kanttiinista tai automaatista.

Pitkään kestävässä synnytyksessä on tukihenkilön hyvä välillä ottaa torkut, jolloin rentouttavan musiikin kuuntelu kuulokkeilla tai korvatulpat voivat olla hyvänä tukena nukahtamisessa. 

Mikola Makhlai / Unsplash Clint Bustrillos / Unsplash

Kuvat: Mikola Makhlai / Unsplash sekä Seraphine Maternity ihokontaktipaita Fred miehelle

Kumppanin synnytyskassi

  • hygieniavälineet
  • omat lääkkeet
  • vaihtovaatteet, joissa vauva on helppo ottaa ihokontaktiin, kuten ihokontaktipaita
  • tohvelit/villasukat
  • kuulokkeet
  • korvatulpat
  • kolikoita kahviautomaattiin
  • omat eväät
  • uima-asu, jos haluaa oleskella ammeessa synnyttäjän kanssa

Koko synnytysjoukko tarvitsee mukaansa myös eväitä, joilla jaksaa synnytys läpi. Hyviä eväitä ovat synnyttäjälle hyvin maistuvat ja helposti nieltävät ruuat. Happamia tuotteita kuten appelsiinimehua kannattaa välttää, sillä ne voivat aiheuttaa närästystä ja oksettavaa oloa. Mukana kannattaa pitää niin suolaista kuin makeaa ja riittävästi myös tukihenkilön tarpeisiin.

Eväitä

  • oma juomapullo (mielellään pillikorkilla)
  • smoothiet
  • hedelmät
  • suklaa
  • energiapatukat
  • (suolatut) pähkinät ja mantelit
  • suolakeksit
  • kuivahedelmät, taatelit
  • kookosvesi tai elektrolyyttijuoma
  • pillimehuja tai erikseen pillejä, joiden kanssa juominen helpottuu merkittävästi
  • luumuja ja lakritsia synnytyksen jälkeen ehkäisemään ummetusta
  • magnesium ja probiootit helpottamaan palautumista ja mahdollisesta antibiootista toipumista
  • pieni pullo kuohuvaa

Muista orientoitua myös synnytyksen jälkeiseen aikaan. Joissain sairaaloissa vauvan vanhemmille tuodaan syntymän jälkeen maljat, mutta tämän voi toteuttaa myös itse ottamalla mukaan pieni pullo kuohuvaa.

Photo by Perfect Snacks on Unsplash 

Kuva Perfect Snacks / Unsplash

Synnytyksen jälkeisinä päivinä imetys on keskiössä. Siihen kannattaa valmistautua mukavilla vaatteilla, useammilla imetysliiveillä sekä liivinsuojilla. Imetystee tukee maidontuotantoa ja nännivoide hoitaa herkkiä nännejä.

Imetykseen valmistautuminen

Vauvalle tärkeintä syntymän jälkeen on ihokontakti, eikä hän tarvitse mitään erityisiä tarvikkeita ensipäiviin. Sairaalassa on tarjolla vaippoja ja vaatteita, mutta erityisen ihana ensipäiviin on unelmanpehmeä Ruskovillan silkkimyssy. Sairaalaan voi myös ottaa mukaan kantoliinan tai ihokontaktitopin, jotta vauva saa olla mukavasti lähellä vanhempiaan.

Vauvalle

Erikseen kannattaa pakata kassi, jossa on puhtaat vaatteet synnyttäjälle ja vauvalle sairaalasta kotiutumiseen. Ne voi laittaa valmiiksi turvakaukaloon odottamaan hetkeä, jolloin kumppani käy kotona ennen kotiutumista. Omia vaatteita pakatessa kannattaa muistaa, että synnytyksen jälkeen vatsa on iso pidemmän aikaa, joten useimmiten kotiin lähtiessä tarvitaan vielä äitiyshousut jalkaan.

 

Kuvassa supermukavat mustat Boob once on - never off Easy pants - housut sekä vaaleat Boob BFF Jogger - housut, jotka sopivat sekä raskauteen että sen jälkeen

Kotiutumiseen liittyviä tavaroita ei välttämättä kannata ottaa mukaan synnyttämään lähtiessä tai ne kannattaa jättää autoon odottamaan, sillä ne voivat olla tiellä sairaalassa ja turhia ennen kotiutumista. Jos perheen koti on kaukana tai synnyttäjä suunnittelee kotiutuvansa yksin, täytyy kotiinlähtötavarat tietenkin ottaa mukaan jo synnytykseen lähtiessä. 

- Kätilö Ria Malva

Bebes blogi

Tervetuloa lukemaan hyödyllisiä vinkkejä odotusaikaan, synnytykseen ja vauva-arkeen. Tavoitteenamme on tarjota asiantuntevaa tietoa ja luottamusta elämän murroshetkiin. Bebesin filosofia on alusta asti ollut tukea perheitä kokonaisvaltaisesti ja palvella paitsi äitiyden erikoisliikkeen tuotteiden kautta, myös tiedollisesti blogin ja myyjiemme asiantuntijuuden avulla. 

Bebes on suomalainen perheyritys, jonka arvoihin kuuluvat ekologisuus ja eettisyys. Äitiysliikkeemme palvelee jo vuodesta 2003 lähtien, joten tunnemme hyvin odottajien tarpeet ja toiveet.

Tutustu myös sosiaalisen median kanaviimme Facebookin ja Instagramin kautta